tiistai 24. tammikuuta 2012

Hieman tuntemattomampia pikavippifirmoja

Kävin eilen läpi listaa kaikista pikavipeistä ja minulle tuli yllätyksenä, että pikavippifirmoja on niin paljon. Listassa oli reippaasti yli sata lainantarjoajaa (en jaksanut laskea tarkalleen). Tosin mietin heti että voiko nämä kaikki olla toiminnassa ja kävinkin tsekkaa luotonantajarekisteristä ja sen mukaan on rekisteröity sellainen 80 vippifirmaa. Tuo lista ei siis ole ihan ajantaisainen.

Mutta mietinkin että miten kaikki pienemmätkin ja tuntemattomammat pikavippifirmat voi tulla toimeen tällä alalla. Ymmärrän että kysyntää on hurjasti ja siksi näitä firmoja on syntynytkin näin nopeaan tahtiin. En kuitenkaan koskaan ollut edes kuullu paikoista kuten Euromesta, Idealaina, Kelpovippi, Leijonalaina tai vaikkapa Salamavippi. Kuka näiltä yhtiöiltä ottaa lainaa? Monien tuntemattomien vippifirmojen nettisivutkin ovat aivan karseet, että kuka niistä edes uskaltaa lainaa hakea. Toisaalta Reissuluotto on aika tunnettu ja suosittu vippifirma, mutta niiden sivut on kyllä aika mauttomat.

Esimerkiksi Vippiklubin sivuilta en ikinä uskaltaisi ottaa lainaa ja Iltavipin sivut ovat todella tökeröt. Monien vippifirmojen sivut saattaa olla ihan siistit, mutta niistä puuttuu se viimeinen silaus, joka tuo sen uskottavuuden.

Omasta mielestä Everydaylla on toimivat ja ihan tyylikkäät sivut. Everydayn logo ja värit jää heti mieleen ja on tunnistettavissa. Monien tuntemattomampien ja myös tunnettujen vippifirmojen kannattaisi panostaa nettisivuihinsa, sillä sieltähän se vippi yleensä haetaan.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Pikavippien markkinointiin on tartuttu useampaan otteeseen

Pikavippien markkinointiin on puututtu Kuluttavaviraston toimesta useamman kerran ja mainonta on mielestäni ollutkin hyvin kyseenalaista. Silloin kun pikavipit oli ihan uusi juttu, niiden markkinointi ja toiminta riistäytyi aivan käsistä. Nyt sentään on saatu edes jokin roti tähän touhuun. Tosin markkinointiin liittyviä säädöksiä tuskin koskaan noudatetaan täysin.

Tässä muutamia markkinointicaseja pikavippeihin liittyen. Kiinnostaisi tosin tietää miksi juuri näihin mainoksiin on puututtu. Kaduilla ja lehdissä näkee jatkuvasti pikavippimainoksia, jotka eivät täytä asetettuja kriteerejä.

Hetiluotto maaliskuu 2010

Hetiluotto-nimisen pikavipin ulkomainokset ovat säännösten vastaisia. . Pylväisiin ja tolppiin kiinnitetyssä mainoksessa oli teksti ”Lainaa 20-400 €, Hetiluotto.fi” .

Jos markkinoinnissa kerrotaan jotain luoton ehdoista, esimerkiksi lainamääristä, on siinä kerrottava myös kyseisen luoton todellinen vuosikorko.
Atlas invest OY lupasi, että uusia puutteellisia mainoksia ei enää laiteta pylväisiin ja vanhat mainokset joko peitetään tai niiden päälle liimataan uusi, lain vaatimukset täyttävä mainos.


Lue kokonaan: http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/ajankohtaista/tiedotteet/2010/tiedote/?announcementId=9f523fa6-5087-455f-95ba-47308a8f79dc&groupId=fab243ca-1419-4e9c-9fab-70972308f1a9

Reissuluoton mainos huhtikuussa 2011

Reissuluoton mainoksissa ei kerrottu kaikkia kuluttajansuojalaissa vaadittuja tietoja, kuten luoton korkoa ja muita luottokustannuksia, luoton ja luottokustannusten yhteismäärää sekä luoton maksuerien määrää. Kadunvarsimainoksissa luoton todellinen vuosikorko oli piilotettu pienellä tekstillä mainoksen alareunaan.

Yritys ei kuitenkaan suostunut lopettamaan kampanjaansa. Ainoa keino oli hakea väliaikaista kieltoa markkinaoikeudelta. Markkinaoikeus kielsi Reissuluottoa jatkamasta tai uudistamasta vastaavanlaista markkinointia, jossa ei kerrota kaikkia laissa vaadittuja tietoja selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla. Reissuluoton on noudatettava väliaikaista kieltoa 50 000 euron sakon uhalla.

Lue kokonaan: http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/Uutiset/2011/tiedote/?announcementId=4d0fe512-3821-445c-a307-02503f7f971f&groupId=adc3b193-b3d3-4607-9a8d-a9d1f250e839

Pikavippi.fi mainos lokakuussa 2011

OPR Vakuus on markkinoinut Pikavippi.fi pikaluottoa kadunvarsimainoksissaan. Luottoa koskevat tiedot on esitetty niin pienellä tekstillä, että tiedot eivät käytännössä olleet lainkaan luettavissa normaalilta näköetäisyydeltä.Vaaditaan uhkasakkoa 50 000 euroa


Lue kokonaan: http://www.kuluttajavirasto.fi/Page/c5ba303b-d9e7-443b-9ae3-d8f4ad592d1f.aspx?announcementId=1843222c-7326-4ed5-be88-be2a7e9dd06d&groupId=66bebb49-99aa-49e9-a137-146a545da65f

Tässä siis vain muutama, johon törmäsin Kuluttajaviraston sivuilla. Kaikissa on hyvin samanlainen tilanne, mainoksista on jätetty se pitkä litania pois joka pilaisi mainoksen ilmeen kokonaan. Ja jos sen pitäisi olla niin isolla, että lähietäisyydeltä näkee kunnolla, niin eihän mainokseen muuta mahtuisikaan kuin lainaehtoja. Ilmeisesti pikavippiyhtiöt ovat ajatelleet, että parempi testata niin kauan kuin voi ja se maksaa itsensä kuitenkin takaisin jos selviää pelkällä uhkasakolla.